Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot 1)

Kaksosaurinkojen maailmaan törmäsin ensi kertaa vajaa vuosi sitten, kun näin sarjan toisen osan, Seleesian näkijän Kempeleen Prisman kirjaosastolla. Sen kansi oikein veti minua puoleensa, ja kiinnostuin siitä heti luettuani takakansi tekstin. Sääli, että se oli kakkososa, eikä ykkösosaa ollut silloin tarjolla siellä. Kannukseen muutettuani näin sen kirjaston fantasiahyllyllä, ja painoin sen mieleeni. Viime kuussa sitten päätin lainata sen luettavakseni.


Kirjailija: Erika Vik
Kannen kuvitus: Erika Vik
Alkuperäinen julkaisu: Gummerus (21.2.2017)
Luettu julkaisu: Gummerus (21.2.2017), 1. painos
Painettu: Bookwell Oy, Juva
Sidosasu: Liimasidottu kovakantinen, kansipaperein
Sivuja: 532

Hän sanoi nimekseen Aleia aloittaa Kaksosauringot -trilogian(/sarjan), joka trilogiana käsittää kolme osaa, jotka julkaistiin 2017-2018, mutta tarina jatkuu Kaksosaurinkojen maailmassa ainakin neljänteen, vielä julkaisemattomaan osaan asti.

Kirja seuraa pääasiassa Aleian, muistinsa menettäneen nuoren naisen, sekä Corildonin, Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran miespuolisen edustajan päiviä ja matkaa, mutta välillä päästään katsomaan maailmaa myös yliluonnollisen sinisen fennekin näkövinkkelistä. Aleian ja Corildonin tarina alkaa Kaksosaurinkojen pohjoiskolkista, keskeltä talven kinoksia. Molempiin päähenkilöihin päästään tutustumaan kaikessa rauhassa, pieninä suupaloina kerrallaan. Sivuhenkilöitä esitellään aika pitkä lista, mutta kuitenkin kaikki vähänkään merkitykselliset hahmot saavat aikansa kirjan sivuilla ja heistä saa varsin hyvän otteen kirjan aikana. Vaikka monet päähenkilöistä ja heidän tuttavistaan ovat samanhenkisiä ihmisiä, eivät he kuitenkaan ole kopioita toisistaan.

Dwyrin mantereen kartta

Kaksosaurinkojen maailma vaikuttaa ainakin näin alkuun varsin hyvin rakennetulta. Maisemat vaihtelevat, ihmiset ovat erilaisia, valtioilla on omat kulttuurinsa. Kirjan karttasivulla esiintyy Dwyr, johon tapahtumat keskittyvät tässä kirjassa. Lisäksi maailmaan kuuluu Selesiaan manner, jolla asustaa ihmisenkaltaisia olentoja, jotka omistavat yliluonnollisia kykyjä. Seleesejä hieman karsastetaan Dwyrin mantereella erilaisuuden, sekä erityisesti heidän yliluonnollisten kykyjensä vuoksi. On vielä kolmaskin manner, jota ei juuri käsitellä tämän kirjan aikana, vain mainitaan joitain sen valtioista ja niiden vientituotteita. Lisäksi maailma on jakautunut kahteen, aurinkojen maailmaan, minkä ihmiset ja muut näkevät, sekä sen kanssa limittäiseen varjopuoleen, jolla kulkee muun muassa yliluonnollisia olentoja, henkiä sekä mahdin virtauksia. Varjopuolen voivat nähdä vain jotkin olennot, kuten fennekit, mutta seleesit voivat tuntea liikkeen varjomaailmassa. Toisin sanoen, Kaksosaurinkojen maailmaan on nähty paljon vaivaa ja aikaa, jonka johdosta se on varsin laaja, joten Kaksosauringoissa riittää sulateltavaa intohimoisellekin maailmantutkijalle.

Kirjan aikana juoni pysyy hyvin kasassa. Kaksosaurinkojen juoni jatkuu kirjasta toiseen, mutta ainakin tämä ensimmäinen kirja päättyy luonnollisesti, ilman hätäistä katkomista. Juoni ei kuitenkaan välttämättä etene täysin suoraviivaisesti, vaan tarinaa kerrotaan välissä jo menneestä ajasta katsottuna. Hahmojen menneisyyksiä käsitellään kaikessa rauhassa, luonnollisissa tilanteissa joissa ne voisivat oikeastikin tulla esille. Hahmojen suhteet kehittyvät pikkuhiljaa kirjan aikana, eikä kaikki tapahdu silmänräpäyksessä. Paikoin juonessa kuitenkin esiintyy pientä ennalta arvattavuutta, mutta ei merkittävissä kohdissa.

Perinteisen fantasian ystävänä tämä oli mukavaa vaihtelua, vaikka olinkin hieman skeptinen villin lännen teeman suhteen. Kaksosaurinkojen maailma yhdistelee siis revolvereita ja magiaa, mysteerejä, sekä jonkin verran steampunkiakin, joten moneen makuun löytyy materiaalia. Romantiikkaa (tai ainakin sen poikasta näin sarjan varhaisessa vaiheessa) löytyy myös! Ja mikä parasta, nämä kaikki lajit ja teemat on kudottu varsin saumattomasti yhteen, eikä mikään niistä tunnu ylimääräiseltä.

Paikoin Hän sanoi nimekseen Aleia voi tuntua etenevän varsin hitaasti, mutta tarina on koko ajan kuitenkin mielenkiintoinen. Kaiken lisäksi Vikin kielenkäyttö erottuu muiden kirjojen joukosta edukseen. Koko kirja tuntuu olevan oma taideteoksensa. Kielessä on nähty vaivaa, sekä otettu huomioon pienetkin asiat. Esimerkkinä, nimensä mukaisesti Kaksosaurinkojen maailmalla on kaksi aurinkoa, ja koko kirjan ajan meidän aurinkolasejamme nimitetään aurinkojenlaseiksi.

Negatiivisia asioita ei oikein nouse mieleen. Ainoa mitä voisi ehkä laskea negatiiviseksi, on laaja genre- ja teemakirjo, joten jos oikein vihaa jotain kirjassa esiintyvää genreä, niin voi olla kirja käy raskaaksi lukea. Voin kuitenkin lohduttaa, että kirjasta voi silti nauttia, koska en itse ole villin lännen ystävä millään tasolla, ja vähän säikähdin kun luin tässä olevan sellaista, mutta villiä länttä ei kuitenkaan tungettu naamaan, ainakaan ärsyttävällä tavalla.

Erityisen positiiviseksi sanoisin maailman koon ja sen yksityiskohdat, sekä kielenkäytön. Lisäksi minusta on mukavaa, kun saa pikkuhiljaa asioita selville henkilöistä tai paikoista. Toki, vielä se, että kirja loppuu siististi ja luonnollisesti, jättää hyvän maun suuhun.

Arvosanaa jos pitäisi lähteä antamaan, niin ehkäpä 7,5 tai 8 kymmenestä voisi olla paikallaan. Kirja on toimiva kokonaisuus, ja sitä oli mukava lukea, mutta minulle ei kirjassa vielä ehtinyt tapahtua mitään suurta, mikä jäisi vuosikausiksi mieleen. Se tosin johtunee siitä, että Kaksosauringot vaikuttaa yhdeltä kokonaisuudelta, joka on vain mennyt nätisti paloiksi, joten voi olla suuret asiat tapahtuvat vasta varsin lopussa. En toki tiedä, kun olen lukenut vasta ensimmäisen osan.

Hän sanoi nimekseen Aleiaa suosittelisin lähinnä fantasian ystäville, sekä vanhan ajan ystäville. Scifiä ja spefiä ei suurissa määrin ollut, joten kirja ei välttämättä sovi teknisten ihmeiden etsijöille. Kirjassa esiintyy toki teknisiä ihmeitä, mutta ne eivät ole suuressa osassa. Voisi kuitenkin sanoa, että tästä voisi olla ainesta sellaiselle, joka ei pahemmin välitä fantasiasta, mutta suostuu sitä vähän sekoittamaan kirjaansa. Minun pitääkin tehdä kokeita josko saisin jonkun ei-fantasian ystävän kiinnostumaan fantasiasta tämän kautta.